Joulu on mukavaa aikaa ja olen jouluihminen,mutta tässäkin piilee tunnetta latistava juttu.

Kun seitsemäntoista vuotiaana aloin sairastelemaan ja jäin loppuenlopuksi 4 vuodeksi kokonaan kotiin ja nostin itseäni pohjalta ylös seuraavat kolme vuotta ...elämästäni jäi puuttumaan ns.villi nuoruus. ja sen myöntä en ole koskaan luonnut kunnollisia parisuhteita. Joulut on itselleni sellaista aikaa,että suren sitä kun minulla ei ole ketään perinteisellä perhe jouluaterialla. olen vuodesta toiseen yksinäinen sinkkunainen, joka on siotettu istumaan pöydän päähän,yksin.. kaipaavana..surullisena..yksin..ajatuksissaan..

Tän vuoden joulu on vielä tuplasti pahempaa aikaa,kun olen voinut todella paljon paremmin ja tapasin oikein mukavan ja mahtavan miehen,mutta hän ei nähnyt juttuamme toimivaksi ja tästä jo on pian kuukaus kun hän sanoi asiasta,mutta hän on jäänyt pahasti mieltä kaivamaan.. joo miehiä menee ja tulee.. miehet on kun ratikat,aina tulee seuraava,mutta kun siinä oli mielestäni sitä jotain.. sitä jotain minkä olisi voinu helposti istuttaa samaan joulupöytään perheeni kanssa. Näidenkin pakkien jälkeen aloin miettimään,että jos kyse onkin siitä,että en itse uskalla antaa itsestäni.. en uskalla päästää ketää lähelleni.. olen liian varovainen,kun olen saanut koko elämäni turpaan suhde asioissa. en tiedä....

Ehkä itsekkin pitää pyrkiä siihen,että olisi hyvä elää yksin..itsenäisesti jotta mahdollisesti olisi hyvä elää myös toisen kanssa.

Toivottavasti teillä on ollut mukava ja onnistunut jouluaatto... ehkä minullakin vielä.. ehkä ensi vuonna jo :)