Heipparallaa kaikille!

Pitkän hiljaiselon jälkeen palaan taas kirjottamaan.. Pitkän ajan. kun olen ollut kirjottamatta siihen on ollut syy.. Päätin toipua,päätin nousta ahdistukseni ja pahan oloni yläpuolelle. Päätin olla taas oma itseni,ilman ahdistusta ja mielialalääkkeitä .. Blogin kirjottaminen pahasta olosta ja pahoista asioista ,sitä toipumista ei edistänyt ,joten päätin luopua kirjottamisesta.

Myös vanhojen kirjotusten lukeminen tuntui pahalta,joten poistin aikasemmat kirjotukseni.

Nyt olen takas, paremmin voivana kun pitkään aikaan.

Jokainen meistä painii joskus alakuloisuuden,ahdistuksen ja ikävien muistojen kanssa,mutta se ,että miten paljon sitä tekee on toinen kysymys ja miten paljon tämä kaikki vaikuttaa elämiseen normaaliin elämään.

Paranemisen ja tasapainottumiseni alkoi,kun sain uuden terapeutin,kyllä olen käynyt terapiassa ja käyn edelleen ja ajon vielä käydä jatkossakin. Usein kun ihmiset ovat kuulleet että käyn terapiassa ja että jaan ajatuksiani ja elämääni ammattilaisen kanssa on ensimmäisiä kysymyksiä ollut "oletko hullu?" "miten sä uskallat?" jotkut ovat ymmärtäneet,toiset eivät.. toiset on lähteny ja toisista on tullut vielä läheisempiä.

Lähdin ensimmäiselle lyhyt terapia jaksolle psyk.polin kautta jota oli 26 krt... terapeuttini oli aivan hurmaava ja osaava keski ikänen nainen joka jaksoi tsempata ja hän uskalsi myös kyseinalastaa ajattelutapaani ja mietteitäni. Miksi ajattelet noin ? Miten voisit ajatella toisin ? Miten kannattaisi toimia toisin ?

Kun olin käynyt terapeuttini luona melkeen ne luvatut 26 kertaa, alkoi "päälääkärini" puhumaan minulle kelan osa rahottamasta kongitiivisesta psyoterapeutista. Olin ensin että mikä oli ? Aloin heti miettimään tästäkin asiasta negatiivisesti.. no mitä seki nyt vois sitten auttaa?  en mä haluu millekkään kallonkutistajalle,ahdistavaa ja joo kyllähän siitä sitten ahdistavaa kyllä tulikin.