Olen kaksi kertaa elämäni aikana ollut todella pohjalla ja noussut sieltä.

Kummallakin kerralla elämässäni tapahtui erittäin ikäviä asioita.. läheiseni sairastuminen,liikenne onnettomuus,seksuaalista väkivaltaa,pahoinpitely yms.. näiden tapahtumien jälkeen kukaan ei kysynyt, että miten henkinenpuoleni jaksaa? kaikki vain huolehti siitä,että ulkoiset haavat,mustelmat,murtuneet luut ja arvet saatiin hoidetuksia,kukaan ei vain ajatellut mitä mahdollisesti pääni sisällä liikkui ja miten nuoreen herkkään ihmiseen tämä kaikki olisikaan voinut vaikuttaa. Silloin en vielä osannut sanoa ääneen sitä,että olen herkkä.. olen ihminen joka reagoi voimakkaasti asioihin.

Tänä päivänä kun mietin, että miten niinkin alas voi vajota? niin helppohan se on,yksi asia tökkkii pahasti ,niin kiertyminen ikävään oravanpyörään on valmis. Kun yksi asia näyttää mustemmalta, kun se edes onkaan, niin seuraava asia tekee samoin ja vielä enemmän mustemmalta.

Muistan kun masennukseni oli pahimmillaan tuntui ,kun näin koko elämäni mustien lasien takaa,missä ei ollut väriä,ei iloa,ei onnellisuutta,ei tunnetta, ei tunnetta että olen hyvä tälläsenä kun olen,ei tunnetta että olisi jossain hyvä,ei tarpeellisuuden tunnetta... melkeempä voi sanoa ,että sillon elämässäni ei näkynyt mitään mukavaa,ikäviä synkkiä asioita jotka velloivat päivästä  toiseen.. nopeasti ne ajatukset olivatkin jo velloneet neljä vuotta.. elin neljän vuoden ajan kotonani yhdessä sumussa, jonka keskeltä en oikein edes muista mitään,ehkä se jopa nyt on siunaus,että näin on. Muistan vain sen,että mun oli tosi paha olla.

Diagnooseja seitsemän vuoden aikana on ollut masennus,vakava masennus,paniikkihäiriöt,julkistenpaikkojen pelko,sosiaalistentilanteiden pelko,julkistenpaikkojen pelko,yleistynyt ahdistuneisuus häiriö.. taitaapi olla vielä,että nimenomaan tuossa järjestyksessä.

Tänä päivänä en usko,että diganoosit ovat tärkeitä,koska mielestäni,kun mieli lähtee vääreille raiteille, niin tulee virheellisiä ja ongelmia aiheuttavia ajattelutapoja ,jotka luovat erillaisia ajattelutapoja,jotka eivät aukea pelkillä masennus tai ahdistuneisuuslääkkeillä. Yhteiskunnan pitäisi pystyä tarjoamaan jokaiselle "mielenterveyspotilaalle" niinkin tärkeää asiaa,kun oikea hoitomuoto ja ainakin itseni kohdalla kyse oli niinkin mahtavasta asiasta kun löytää itselleni aktiivinen kongitiivinen psykoterapeutti. Paranemisessani on ollut myös toinen ihminen,joka on ollut tämän urakan suurin selviytyjä... se olen minä itse.. Olen itkenyt öitäni ja miettinyt mikä mun on ja miten tästä voi parantua ja voiko tästä pahasta olosta päästä irti ?

Tässä seison vahvempana,kun koskaan ja voin sanoa jokaiselle mielenterveys sairauksien  kanssa painivalle ihmisille ,että kyllä sullakin on toivoa,koska minäkin seison tasapainosempana ja ilman ahdistusta tässä ja nyt.

Muistan kun joskus synkkänä aikana etsin tietoa,että voiko mielenterveys sairauksista parantua,en löytänyt mitään tietoa koko asiasta. Toivottavasti tämä teksti avaa jollekkin samanlaisessa tilanteessa olevalle nuorelle asiaa,että kyllä asiat voivat olla paremmin mutta siihen tarvitaan usein apua ja myös itse olet tämän esityksen päätähti.